Olemme mukana edistyksellisen energiasäästön edelläkävijänä kansainvälisessä EU-hankkeessa.
Meillä on suuri kunnia olla mukana kansainvälisessä RESPONSE-hankkeessa, jonka tavoitteena on luoda energiapositiivisia kaupunkeja ja näin vähentää ilmastonmuutoksen vaikutuksia. Hankkeessa on mukana kahdeksan EU-alueen maata, joiden yhteistyön tavoitteena on luoda toistettavissa olevia edistyksellisiä ratkaisuja kestävien kaupunkien saavuttamiseksi kaikkialla Euroopassa sekä sen ulkopuolella.
Suomessa RESPONSE-hankkeen pilottikohteena on Turun ylioppilaskylä.
Turun Ylioppilaskylästä pyritään luomaan energiapositiivinen asuinalue uudenlaisten ratkaisujen avulla. Näitä ratkaisuja ovat rakennuspuolella muun muassa erilaiset kehittyneet tekniikat ja työkalut, joiden tarkoituksena on muuttaa sekä olemassa olevaa että uutta rakennuskantaa.
Energiajärjestelmien osalta on tavoitteena vähentää sähkö-, lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmien hiilidioksidipäästöjä sekä parantaa eri energiaverkkojen joustavuutta, keskinäisiä synergioita ja varastointikykyä.
Turku on hankkeessa niin sanottuna majakkakaupunkina yhdessä Ranskan Dijon-kaupungin kanssa. Majakkakaupungeissa toteutettavat ratkaisut toistetaan myös hankkeen muissa mukana olevissa kaupungeissa Belgiassa, Espanjassa, Romaniassa, Kreikassa, Bulgariassa ja Ukrainassa.
Energiapositiivisuus tarkoittaa aluetta, joka tuottaa vuositasolla enemmän energiaa kuin se kuluttaa.
Edistykselliset ratkaisut toteutetaan Turun kaupungin johdolla yhdessä 18 kumppanin kanssa, joista HR-Ikkunat on mukana yhtenä innovatiivisten teknologioiden edelläkävijänä.
- Kyllähän se hyvältä tuntuu, että tämmöinen pienempi toimija on valittu ikkunatoimittajaksi näin suureen hankkeeseen mukaan. Hankkeen pilottikohteessa tullaan käyttämään meidän energiatehokkainta HR 2+2 puualumiini-ikkunaamme. HR 2+2 sopii erinomaisesti uraauurtavia teknologioita edellyttävään hankkeeseen sen U-arvon ollessa vain 0,55, kertoo Piia Ruhkala HR-Ikkunoilta.
HR-Ikkunan HR 2+2 ikkuna on kehitetty puuteollisuusyrittäjien yhteisestä MSEAL 2+2 ikkunamallista, jonka U-arvo on 0,80. Tämän ikkunamallin pohjalta lähdettiin 2010-luvun alkupuolella kehittämään lämpökatkollista alumiiniulkopuitetta ikkunoiden energiakulutuksen pienentämiseksi yhdessä Mäkelän Alun kanssa. Lopputuloksena syntyi HR 2+2, jolla on Suomen alhaisin U-arvo.
HR-Ikkunat on neljännessä sukupolvessa toimiva perheyritys Pohjois-Pohjanmaalta
Olemme jo neljännessä sukupolvessa toimiva vastuullinen ikkunavalmistaja, jolla on yli 60 vuoden kokemus puu- ja puualumiini-ikkunoiden valmistamisesta. Kalajoen Tyngän kylällä sijaitsevan ikkunavalmistajan valtteja ovat puusepäntaidolla käsityönä valmistettavat kestävät sekä energiatehokkuus- ja äänieristävyysluokaltaan Suomen huippuluokkaa olevat ikkunat. Vastuullisuus on suurin arvomme ja se näkyy aina tuotannosta myyntiosastollemme saakka. Lue tästä lisää, miten vastuullisuus näkyy käytännössämme.
Tästä voit lukea lisätietoja RESPONSE-hankkeesta
Voit ladata tästä lehdistötiedotteemme