FI | EN | SE

HR-Ikkunat - rakentamiseen ja remontointiin

Ikkunaremontti uudisti kodin tunnelman

80-luvulla Saaraset rakensivat perheelleen kodin. Talon sisustus oli ajan hengen mukaista tammipetsattua mäntyä, puun sävyt toistuivat lattioiden lisäksi ovissa ja ikkunoiden karmeissa. 

Sisäovet vaihdettiin vastikään uusiin valkoisiin, mikä valaisi kodin ilmettä. Siitä heräsi ajatus josko vetoisaksi käyneet tummapuitteiset ikkunatkin vaihdettaisiin jo uusiin, olivathan ne palvelleet jo 42 vuotta. 

Insinöörinä työuransa tehnyt Veli Saaranen suunnitteli onnistuneen ikkunaremontin, jonka lopputuloksena on valoisa ja vedoton koti, johon ei enää kantaudu ääniä ulkoa. Kodissa on täydellinen rauha. Kaunis sisustus ja uniikit koriste-esineet luovat kodikasta tunnelmaa.

Tarjouskilpailutus

Veli käytti paljon aikaa ikkunoiden teknisten ominaisuuksien tutkimiseen ja hintavertailuun. Paikan päällä kävi kolmen eri valmistajan myyntiedustaja neuvottelemassa ja tarjous pyydettiin kaiken kaikkiaan viideltä eri valmistajalta. 

Tarjouspyyntöä varten Veli mietti etukäteen minkälaiset lasit ja U-arvot ikkunoihin haluaisi. Myös lisävarusteet oli mietitty valmiiksi. Ikkunoiden toimituksen lisäksi hän pyysi erikseen tarjouksen asennustyöstä ja huomioi tarjouspyynnössä myös sen, että itse purkaa listoituksen. 

Kaiken keräämänsä tiedon pohjalta Veli laati taulukon, jonka avulla vertaili tuloksia. Hintaerot eri valmistajien välillä olivat yllättävän suuret, mutta vertailussa ensimmäiseksi ja toiseksi tulleilla ei ollut hinnassa paljoa eroa ja niiden välillä lopullinen valinta syntyi valmistajan läheisen sijainnin mukaan.

Ikkunat päätettiin vaihtaa itse

Ikkunoiden asennus päätettiin suorittaa omatoimisesti, olihan talo aikoinaan rakennettukin itse. Jotkut tuttavat ihmettelivät, miksi Saaraset ryhtyivät ikkunaremonttiin epävakaiden säiden aikaan loppusyksystä. Mutta kun remontin suunnittelee huolella etukäteen, vaihtaminen sujuu niin nopeasti, ettei kodin lämpötila ehdi laskea, vaikka ulkona olisi pakkastakin. Tuulen suuntaa mittailtiin, että milloin mitkäkin ikkunat kannattaa vaihtaa, ja ehkä mukana oli vähän tuuriakin, nimittäin lumisateet alkoivat pian sen jälkeen, kun uudet ikkunat oli saatu paikoilleen.

Laadukkaiden ikkunoiden asennus sujuu helposti

HR-ikkunoiden asentaminen sujui Velin mukaan helposti, koska ikkunat olivat mittatarkat, saranalinjaukset olivat hyvät, tapit lähtivät helposti irti ja menivät takaisin eikä yhtään ikkunaa tarvinnut jälkisäätää, vaan karmien ruuvaamisen jälkeen pokat asettuivat niihin täydellisesti.

Asennustyötä sujuvoitti myös se, että ikkunat löytyivät pakkauksesta jotakuinkin siinä järjestyksessä, missä ne asennettiin taloon. Ikkunat voidaan pakata asiakkaan pyynnöstä huone- tai kerroskohtaisesti, jos se vain kokojen puolesta on mahdollista. 

Tällaisessa maan tasalla olevassa omakotitalossa remonttia helpottaa myös se, että vanhat ikkunat voidaan irrottaa ja nostaa pois talon ulkopuolelta samalla kun uudet asennetaan sisäkautta.

Remontin onnistumiseen vaikuttaneita tekijöitä

1. Hyvät työvälineet ja suojavaatetus, esimerkiksi hanskat joilla saa varman otteen

2. Laadukkaat ikkunat, jotka on helppo asentaa

3. Asennusruuvit ja kaikki valmiina, myös listat sahattuna valmiiksi

4. Vanhat ikkunat pois ulkokautta, uusien asennus sisäkautta

5. Teollisuusimuri koko ajan käytössä, jottei pöly pääse leviämään

6. Sisäpuolen listat kiinnitetään ennen uretaanin pursotusta, näin varmistuu siisti lopputulos

Ikkunaremontista saatiin monia hyötyjä

1. Kodin ilmeen uudistuminen piristi arkea

2. Uusien ikkunoiden äänieristysteho yllätti, ulkoa tuleva häly ei enää kantaudu sisään.

3. Energiatehokkuus toi säästöä asumisen kuluihin ja vedottomuus paransi asuinmukavuutta.

4. Myös ikkunoiden huoltaminen helpottui. Aiemmin oli 6 ikkunapintaa pestävänä, nyt niitä on vain 4! Ulkopuolelta alumiinilla verhoillut puuikkunat ovat kestävät ja helppohoitoiset. 

5. Vanhoista ikkunoista rakennettiin lasitettu terassi takapihan puolelle: