Karkaistu turvalasi kestää iskuja, taivutusta ja lämmönvaihtelua.
Maahan asti ulottuva lasi on usein alttiimpi ympäristön kolhuille, jonka vuoksi turvalasi on rakennusmääräyksien vuoksi pakollinen valinta ikkunoissa, joiden lasin alareuna on alle 700 mm lattiasta tai maasta. Yläkerran ja portaikon ikkunoiden lasiksi on valittava kaidelasivaatimuksen täyttävä laminoitu turvalasi, kun lasin pinta on alle 700mm lattiasta tai portaasta.
Laminoidussa lasissa lasikerrosten välissä on kalvo, joka pitää ikkunan sirpaleet kasassa ikkunan rikkoutuessa.Tasolasi on normaalia lasia, joka hajotessaan leviää pieniksi sirpaleiksi. Karkaistu lasi murenee rikkoutuessaan pieniksi muruiksi, joissa ei ole lasille tyypillistä leikkaavaa reunaa. Karkaistu lasi aiheuttaa siis tasolasia vähemmän henkilövahinkoja hajotessaan.
Karkaistun lasin valmistusvaiheessa lasi lämmitetään n. 650 °C asteeseen ja sitten jäähdytetään nopeasti, jolloin lasin pintaosaan jää pysyvä puristusjännitys ja sisäosaan vetojännitys. Tämän vaikutuksesta karkaistu lasi kestää mekaanista rasitusta paremmin kuin tavallinen tasolasi. Karkaistu lasi kestää hyvin iskuja, kuten potkuja ja jopa ihmisen kaatumisen lisäksi myös lämpötilavaihteluja, joten se on erinomainen valinta esimerkiksi saunaan, pesutiloihin sekä viherhuoneisiin.
Karkaistu lasi tulee pestä ilman kuivauslastaa!
Karkaisuprosessin pintajännityksestä johtuen karkaistu lasi naarmuuntuu helpommin kuin tavallinen lasi. Lasin pinnassa on karkaisuprosessin jäljiltä pienen pieniä lasipartikkeleja, jotka hangatessa ja esimerkiksi kuivauslastalla voimakkaasti painettaessa irtoavat ja näin naarmuttavat lasia hiekkapaperin lailla. Pintajännityksistä johtuen naarmu myös irrottaa lasin partikkeleita pintaa syvemmältä, joten se saa naarmut näkymään herkemmin kuin normaalissa tasolasissa syntyneet samankaltaiset naarmut.
Pestäessä karkaistua turvalasia on lasin pinta puhdistettava ennen varsinaista pesua pölystä ja muusta irtoavasta aineesta pehmeällä liinalla pyyhkimällä. Kuivauslastan käyttöä ei suositella käytettäväksi lainkaan. Lasit kannattaa kuivata pehmeällä kankaalla.
Turvalaseilla luot valoisan, läpinäkyvän ja turvallisen sisätilan, mutta niitä voi käyttää myös ulko-olosuhteissa.
Turvalasia on rakennuslain mukaan käytettävä, kun ikkuna on niin alhaalla, että siihen voi törmätä tai jos lasin takana on putoamisvaara. Kun ikkunan ulkopuolella on terassi tai kuisti, jolloin lasiin voi törmätä molemmilta puolilta, on sekä sisä- että ulkopuolella käytettävä turvalasia. Myös parvekeseinissä on käytettävä turvalasia. Viherhuoneen turvalasit päästävät valon normaalisti läpi ja ovat samalla turvallinen valinta perheen kaikenikäisille puutarhapeukaloille.
Autamme mielellämme pienemmissäkin turvalasivalinnoissa. Ota yhteyttä ja autamme sinua valitsemaan oikeat turvalasit kohteeseesi.
Lue myös, miten pienennät kotisi käyttökustannuksia ikkunavalinnalla!