FI | EN | SE

HR-Ikkunat - rakentamiseen ja remontointiin

HR-Ikkunat on luonteva osa vanhan talon tarinaa

Jos talot osaisivat puhua, mitä kaikkea ne voisivatkaan meille kertoa… Taloissa tapahtuu ja koetaan monenlaista. Mitä vanhempi talo on, sitä enemmän se on ehtinyt nähdä elämää. Aikakausien kerrostumat saavat näkyäkin, monet vanhan talon omistaja haluavat vaalia talon alkuperäistä tunnelmaa peruskorjatessa. Kun julkisivuun ja miljööseen haetaan autenttisuutta, ikkunoiden valinnassa ei kannata tinkiä.

Puolukkamäki ikkunaremontti

Puolukkamäki

Puolukkamäki on rakennusmestari Leonard Strömbergin perheelleen vuonna 1914 rakennuttama lautarunkoinen talo. Strömberg työskenteli Eliel Saarisen kanssa Hvitträskissä, missä hän rakastui Elielin lastenhoitajaan ja rakensi heille tämän talon. Rakentamisessa toteutettiin uudenlaisia rakennustekniikoita, joihin Strömberg oli saanut vaikutteita Amerikan matkallaan. 

Sodan jälkeen talo jäi Porkkalan vuokra-alueelle. Rauhansopimukseen sisältyi, että venäläiset saavat pitää Porkkalan alueen tukikohtana ja niinpä alkuperäiset asukkaat joutuivat nopeasti siirtymään perheineen ja kotieläimineen muualle. Sopimuksen mukaan vuokra-aika olisi ollut vuoteen 1994 asti, mutta poliittiset tilanteet muuttuivat ja alkuperäiset asukkaat pääsivät palaamaan jo vuonna 1956. Paljon rakennuksia oli poltettu tai saatettu asuinkelvottomaan kuntoon, mutta Puolukkamäki seisoi yhä uljaana mäen laella. 

2000-luvun alussa nykyiset omistajat saapuivat katsomaan myytävänä olevaa komeaa taloa korkealla mäellä. Nostalginen mummolan tunnelma ja pihassa seissyt 100-vuotias omenapuu kertoivat ostajille, että nyt he ovat saapuneet kotiin. ”Talo valitsi meidät”, niin kuin usein vanhojen talojen kohdalla käy. 

puolukkamäki ikkunaremontti

Ikkunaremontilla palautetaan julkisivun alkuperäinen tyyli

Puolukkamäen taloa oli peruskorjattu 80-luvulla, jolloin myös ikkunat oli vaihdettu sen ajan mukaisiin yksiaukkoisiin perusikkunoihin. Pari vuosikymmentä myöhemmin uudet omistajat halusivat palauttaa talon ulkonäköä alkuperäiseen muotoonsa ja siinä kohtaa HR-ikkunat tuli mukaan talon tarinaan.  

Mallia ikkunoiden tyyliin ja ruutujakoon katsottiin vanhoista valokuvista ja ikkunat suunniteltiin paitsi tyyliin sopiviksi, myös käytännön kannalta järkeviksi. 

Ikkunaremontin jälkeen alueen asukkailta onkin tullut ilahtunutta palautetta, että nyt talo näyttää oikealta! Asumismukavuus on myös parantunut helppohoitoisten ja energiatehokkaitten ikkunoiden myötä. 

HR-ikkunat on yksilöllisen rakentajan valinta

Vanhojen talojen remontit ovat aina ainutlaatuisia eikä niihin voi myydä valmiita tusinaratkaisuja. Ikkunoiden valintaan vaikuttavat tyyliseikkojen lisäksi esimerkiksi säärasitus ja ikkunan käyttötarkoitus. 

HR-ikkunat valmistetaan aina käsityönä ja siten voimmekin räätälöidä jokaiselle asiakkaalle juuri oikeanlaisen kokonaisuuden oikeanlaisine yksityiskohtineen. Pystymme valmistamaan täysin uniikkeja ikkunoita  kustannustehokkaasti. 

Teemme museoviraston hyväksymiä ikkunoita myös suojelukohteisiin.

Pyydä tarjous

Oikein mitoitetut puualumiini-ikkunat

Puolukkamäellä on 14 ikkunaa, joissa montaa eri kokoa, jotka eivät noudata nykystandardia. Ikkunoiden tekniseen suunnitteluun vaikutti myös se, että seiniä on lisäeristetty ulkopuolelta, mikä on paksuntanut seinärakennetta. 80-luvulla asennetut ohutkarmiset ikkunat olivatkin “kuopalla”, ja uudet ikkunat haluttiin seinän tasoon. Aukkoihin sopivia ikkunoita ei ollut helppo löytää nytkään, ikkunatehtaista vain HR pystyi tarjoamaan juuri oikean karmisyvyyden. 

Tärkeää oli myös ikkunoiden säänkestävyys ja helppohoitoisuus. Puolukkamäkeen ei valittu puuikkunoita, koska ne eivät olisi olleet riittävän kestävät. Nykyaikana ei nimittäin ole saatavana vahvaa sydänpuuta, mistä entisaikojen ikkunat valmistettiin. Nykypuu ei tulisi kestämään talossa, joka on korkealla mäellä voimakkaan säärasituksen kohteena. Puuikkunoiden sijaan valittiinkin puualumiini-ikkunat, jotka ovat paitsi kestävät myös helppohoitoiset. Lue lisää puu- ja puualumiini-ikkunoista!

HR ikkunat Puolukkamäki

Myös autotallin kippi-ikkunat saatiin halutuilla mitoilla ja uniikit vanhan mallin ulko-ovetkin onnistui tilata HR:n kautta!

Puolukkamäen väki valitsi toimittajaksi HR-ikkunat, missä ymmärrettiin entisöitävän kohteen erityispiirteet. Ikkunoista ja ovista saatiin juuri oikeanlaiset eikä toiveista tarvinnut tinkiä. Yhteistyö sujui hyvin, asiat etenivät sovitusti ja asennuksen aikataulutkin pitivät. 

Laajat yhteistyöverkostot takaavat sen, että HR-ikkunoiden kautta löytyy toimittaja myös erikoisvalmisteisille tuotteille. Voit siis ulkoistaa ikkuna- ja ovisuunnittelun meille ja luottaa siihen, että saat projektiisi aina parhaat asiantuntevat ratkaisut! 


Lisävarusteilla helpompaa arkea

Helppohoitoisuutta lisäämään suunniteltiin myös  irrotettavat ristikot. Ristikot ovat siis ikkunalasien välissä eikä ulkopuolella, mutta ulkoa päin eroa ei huomaa. Sen sijaan ikkunoita pestessä eron huomaa, kun ristikot voi kätevästi irrottaa sisältä käsin ja peseminen on helppoa. 

Ikkunat varusteltiin sälekaihtimilla, jotka myöskin asennettiin ikkunalasien väliin. Riittävän ilmanvaihdon varmistamiseksi ikkunoihin asennettiin korvausilmaventtiilit. Joskus kovalla tuulella venttiili on ujeltanut, mutta asia on korjaantunut vaimentimella. 

Ikkunoista haluttiin myös tehdä avattavat, kuten alkuperäiset olivat. Siksi jokaiseen ikkuna-aukkoon tuli välipuut. 

Kun alat suunnitella ikkunaremonttia vanhaan taloon, tulee myös ilmastointi huomioida jo suunnitteluvaiheessa, jotta vältytään mahdollisilta sisäilmaongelmilta. Lue blogistamme, miten ikkunaremontti voi vaikuttaa painovoimaiseen ilmastointiin ja mitä kaikkea suunnittelussa on hyvä huomioida!